Hoida maksut netissä ja mobiilissa Paypallilla

Paypal on todellinen elektronisten maksuvälineiden jättiläinen. Se on kerännyt käyttäjiä jo ennen vuosituhannen vaihdetta ja on kerännyt massiivisen määrän käyttäjiä. Palvelu on Suomessakin suosittu tapa pelata nettikasinoilla, sillä sillä hoituu kaikki maksuliikenne yhdestä paikasta – nettipankilla ei tarvitse välttämättä kikkailla lainkaan.

Paypallin vahvuudet

Yksi tämän nettilompakon parhaita puolia on sen valtava suosio. Lähes kaikki sivustot pitävät Paypal-siirtojen hyväksymistä itsestään selvänä, usein myös Suomessakin. Harvemmin tulee vastaan tilannetta, että haluaisi maksaa palvelun avulla mutta se ei onnistukaan. Se on myös kasinoilla suosittujen maksutapojen joukossa.

Toinen hyvä puoli on se, että sen käyttö parantaa turvallisuutta. On hyvä tietää, että luottokorttisi tiedot on vain yhdellä firmalla, sen sijaan että ne olisi kaikilla firmoilla joissa olisit Paypallin sijaan vingauttanut Visaa. Vähempi on parempi näissä asioissa.

Kolmas suuri plussa tulee siitä, että maksaminen on pääsääntöisesti ilmaista. Tilin avaaminen on ilmaista, kuten myös siirrot omalla valuutalla. Jos lisämaksuja on, ne myös ilmoitetaan selkeästi ilman että tarvitsee lähtemään metsästämään pikkutekstejä ehdoista.

Kirjoitushetkellä käyttäjiä löytyy ällistyttävät 188 miljoonaa kappaletta. Tämä ei olisi mahdollista ilman täyttä luotettavuutta ja kunnon tukea. Palvelu on suosittu myös Suomessa. Näitä molempia voikin hyvästä syystä kehua. Ehdot ovat hyvin avoimet ja helposti tarkistettavista mikä sekin on omiaan lisäämään käyttäjien luottamusta.

Paypallilla on myös luottokorttien tapaa kuluttajansuoja. Jos käytetylle rahalle ei tule vastinetta, voi käyttäjä tehdä valituksen ja saada rahansa takaisin. Esimerkiksi huijauksien riski siis laskee. Palvelun käyttö on siis usein jopa riskittömämpää, kuin vaikkapa luottokortit jotka voivat niin ikään jäädä huijareiden haaviin.

Asiakaspalvelun saa ongelmien syntyessä kiinni puhelimitse. Yleensä palvelu on nopeaa, mutta silloin tällöin jonot voi olla pitkiä tai asian ratkaisut voivat kestää ruuhkan takia. Yksi harvoista ongelmista voi johtua siitä, että palvelu on melko tarkka huijauksia pelätessään. Se on silloin tällöin varmuuden vuoksi jäädyttänyt asiakkaittensa profiileita tutkintojen ajaksi. Tämä on kuitenkin harvinaista Suomessa.

Tallettaminen Paypallilla

Talletukset ovat ilmaisia ja ne hoituvat ilman viivettä. Voit tehdä talletuksen tililtäsi samaan tapaan kuin tekisit tilisiirron pankista. Kirjaudut maksun tehdessäsi luomaasi profiiliin ja vahvistat siirron. Talletuksesi siirtyy kasinolle hetkessä. Mistään monimutkaisesta prosessista ei siis ole kyse!

Voit luoda talletuksia varten tilin myös mobiilille. Monet kännykällään pelaavat ja shoppailevat käyttävätkin sovellusta välttääkseen joskus pahamaineisen kankeat nettipankit. Maksaminen euroilla on ilmaista, joten hommassa ei ole varsinaisesti mitään haittapuolia.

Myös käyttäjän anonyymiys on suojassa talletuksia tehdessä. Jotkut karsastavat (jopa hyvästä syystä) pankkitietojensa ja henkilökohtaisten tietojensa levittämistä pisin internetiä. Käyttämällä nettilompakkoa talletuksiin voi vähentää stressiä maksaessa. Suomen pankkiturvallisuus on kova, mutta on turha levitellä tietojaan enempää kuin on tarve.

Voittojen nostaminen

Voittojen nostaminen on helppoa. Mene valitsemallesi kasinolle, tee nosto ja valitse vaihtoehdoksi Paypal. Ikkuna pomppaa ja pyytää sinua kirjautumaan sisään ja varmistamaan siirtosi. Toimi näin ja nosto ilmestyy heti kasinon sen suoritettua. Paljon helpommaksi ei voi rahan saamista tehdä.

Jos haluat nostaa rahaa pankkitilillesi, voit tehdä senkin ilmaiseksi yhdistetylle tilille. Näihin siirtoihin menee kuitenkin jokunen päivä pankin käsitellessä niitä. Monet pelaajat pitävätkin pelikassansa lähinnä nettilompakossaan ja siirtävät isojen voittojen iskiessä osan pankkiinsa. Kannattaa muistaa, että lompakolla voi ostaa netistä veloituksetta ilman että rahaa edes tarvisisi siirtää takaisin pankkiinsa.